Talouden elinkautinen

”kiukku sisältää mielettömän määrän energiaa, mutta se syö sut sisältä”

SEITSEMÄN VUOTTA VIHAA

Seitsemän vuotta, niin seitsemän pitkää vuotta konkurssin jälkeen tein pääasiassa kahta työtä, olin mukana harrastustoiminnassa ja vihasin itseäni.

Miksi? Miksi on pitänyt vetää nimensä tyhmää sopimukseen joka oli päällimmäinen syy koko velkahelvettiin.

Jossittelussa me Suomalaiset olemme maailman parhaita, mutta saako se voimaan paremmin, auttaako se sut takaisin jaloilleen tai onko siinä mitään järkeä… Vastaus on että ei ja kyllä, tä? Niin, jossittelu on asioiden läpikäyntiä ja osa prosessia jossa etsit syitä, et niinkään syyllistä kun se yleensä löytyy peilistä.

Mutta oloa se ei paranna, se ei auta sua jaloilleen. Mutta tuo asioiden läpikäyminen on osa kasvamista, oppimista ja ymmärtämistä.

Kuitenkin olisi enemmän kuin tärkeää että kun konkurssi tulee kohdalle, löydät tahon jonka kanssa pääset keskustelemaan asioista. Niin, ihmisen joka siis on keskustelun osalta ammattilainen, ei kannata alkaa avautumaan kaupan lihatiskillä omista kokemuksista ja tuntemuksista tai humalassa paikallisen pikkutunneilla.

Toisaalta sun pitää saada myös vetää henkeä ja olla hetkittäin omissa oloissa mutta ei todellakaan pitkään sillä tuo kiukku itselle yhdistettynä yksinäisyyteen on tappava yhdistelmä. Itselläkin se meinasi viedä hengen, mut pelasti oma poikani, se että hän oli olemassa, ilman häntä en tätä tekstiä kirjoittaisi vaan olisin päättänyt päiväni kaksitoista vuotta sitten.

Keskusteluapua ymmärsin hakea vasta reilut pari vuotta kaiken tapahtuneen jälkeen, käännyin silloin seurakunnan ja diakonissan puoleen, en koe olevani mitenkään uskovainen mutta voin kokemuksesta kertoa että se kontakti siinä kohtaa käänsi mun elämän suuntaa kohti parempaa.

Mikä ihmeen seurakunta?

Suuri osa tuttavapiiristäni on eronnut kirkosta ja perustellut asiaa taloudella ja kuka milläkin, olen kaikkien kohdalla pyytänyt miettimään sitä että mitä jos kaikki tekevät niin, siis eroavat seurakunnasta.

Että mikä on se meidän kaikkien kristillisen kasvatuksen päällimmäinen oppi jota tämän päivän ajassa ei saisi unohtaa, hädässä olevan auttaminen. Jos me kaikki eroamme kirkosta, lakkaa seurakunta olemasta ja se joka apua ilman maksua oikeasti henkensä rippeiksi tarvitsee ei sitä voi silloin mistään tavoittaa.

Minä olen kiitollinen seurakunnalle että olen saanut apua, kiitokseksi en pienistä rahoistani huolimatta suostu kirkosta eroamaan sillä tiedän että jollekin se seurakunnan apu niin keskusteluna kuin ruoka-apuna on se viimeinen oljenkorsi jota ei saa katkaista.

Kun olet ahtaalla ja tarvitset pyyteetöntä apua, voi sen tarve olla todella kiireinen, se että annat sen avun joskus tulevaisuudessa itse eteenpäin apua tarvitsevalle, on vähemmän kiireellinen asia. Sinä kyllä muistat sen tehdä ja vielä korkojen kera.

Keskustelut diakonissan kanssa tuossa kohtaa pari kolme vuotta konkurssin jälkeen saivat käännettyä asioita niille raiteille että elämällä vielä voi olla jotain hyvääkin tarjottavaksi, eikä kaikki ole paskaa paitsi kusi, joka tuntui siinä hetkessä olevan oman elämän kuvaus. Kiitos herra Kuulalle kappaleensa osuvasta sanoituksesta.

Kiukku

Olavi Uusivirran kappaleen vastakohtana elämistä, ”on niin helppoo olla onnellinen”. Onnellisuus ei todellakaan ole helppoa, etkä voi olla onnellinen niin kauan kun kannat kaunaa itsellesi.

Tapasin entisen yhtiömiehen noin neljä vuotta konkurssin jälkeen, käytiin kahvilla ja hän kysyi multa että miten voit? Kerroin olevani kiukkuinen itselleni kaikesta, hän sanoi ”älä ole, hän on asian unohtanut kuten kaikki muutkin ja nyt on aika jatkaa elämää”.

Kun pääsin tapaamisen jälkeen niin itkin illan, sillä nuo sanat tuntuivat sydämeen asti, silti en osannut hakea oikeaa suuntaa ulos kiukusta ennen kuin vasta noin kaksi vuotta myöhemmin.

Ajoin itseäni määrätietoisesti siihen pisteeseen että jotenkin voisin todeta olevani jaloillani, tällä siis tarkoitan pärjäämistä itsenäisesti talouden osalta. Voin kertoa että ei ole helppo palapeli kun maksat sulle henkilökohtaiseksi jääneitä lainojen lyhennyksiä, korkoja niistä, ulosotto vie leijonan osan sun palkasta ja yrität yksin maksaa asunnon ja elämisen.

Se vaati sen että enemmän tai vähemmän on painettu kahta työtä, silti se että pystyit elämään itsenäisesti oli valtavan tärkeää, vaikka tunsit sen kropassa että tätä ei voi jatkua loputtomiin.

Tuossa vaiheessa elämää olisi ollut tarjolla myös parisuhdetta elämään mutta itse ei ollut niihin millään muotoa valmis kun vasta sait oman elämän talouden osalta hallintaan, et todellakaan halunnut lähteä sitä vaarantamaan.

Kiukun tunne alkoi jäämään vasta noin kuusi ja puoli vuotta konkurssin jälkeen taka-alalle, elämän asettuessa muuten vähän uomiinsa, oli sen aika väistyä. Voisi siis sanoa että se täytti elämän pitkän aikaa, piti liikkeessä jotta jaksoi painaa töitä ja juosta harrastustoiminnassa.

Sen hinta kävi oikeastaan selväksi vasta tässä viimeisen puolentoista vuoden aikana kun elämä ei ole mennyt töiden osalta kuin Strömsössä, paljastui paha loppuunpalaminen. Päällimmäisenä tunteena oikeastaan että miehestä ei ole jäljellä kuin kuoret, nämä sanat oksensin myös terveyskeskukseen kun lähdin apua hakemaan.

Ajatusten kokoaminen

Kuten tekstiä lukiessa huomaat, on paljon ajatuksia ja tuntemuksia jotka tähän kaikkeen liittyy ja aikajanalla hypitään monella kohdalla samojen tuntemusten parissa.

Tämän hetkinen elämä on kuitenkin minun ja vaimon väsymyksestä huolimatta parasta aikaa, meidän silmäterät kasvaa ja kehittyy koko ajan ja mikä upeinta ovat täynnä energiaa, monesti vähän vähempikin toki riittäisi. Nimittäin tänäänkin on siivottu yksi jos toinen sotku, parempi kuitenkin näin että virtaa riittää, kyllä elämä sen tasoittaa.

Tämä kirjoittaminen nyt omalla kohdalla korvaa osittain psykoterapiaa johon jo sain lähetteen mutta talous ei nyt anna myöden siihen lähteä, pääsen siis käymään läpi näitä asioita jotka ovat meinanneet viedä henkeä silloin, viedä henkeä nyt… Itse on nyt kuitenkin viisaampi ja on osannut hakea oikeaa apua, enkä ole yksin, vaan vierellä matkaa muuten ihana mutta välillä pahuksen kiukkuinen nainen, lienee tuota väsymystä sekin.

Älä siis heitä kirvestä kaivoon, sillä ulosottomies voi sitä kysellä, vai miten tämän nyt huumoriksi kääntäisi.